Antiikki on hyvä sijoitus

Antiikkiliike RomuRitarin tehtävänä on pelastaa eri aikakausien vanhat tavarat, antiikkihuonekalut, valaisimet sekä arjen käyttöesineitä, kuten vanhoja arabian astioita ja muita työkaluja sisustuksen piristämiseksi. Jalompana ajatuksena on myös puolustaa käsityötaidon arvostusta ja antaa uusi elämä tarinoita huokuville esineille. Antiikki on hyvä sijoitus.

RomuRitarin linnasta löytyy pientä ja suurta sisustustavaraa ja antiikkia moneen lähtöön. Sivuiltamme löydät ajantasaiset kuvat, mitat ja hinnat tuotteistamme. Jotta aarteen metsästyksesi olisi helpompaa löydät viimeksi tulleet tuotteet " uusimmat tuotteet" otsikon alta.

Antiikki ja antiikkihuonekalut -osiosta löytyy ne vanhimmat tavarat ja mööpelit, talonpoikaishuonekalut 1700-luvulta aina 1950-luvun päiviin. Sitä uudemmat huonekalut ja ns. taideteollinen tuotanto (Aalto, Kukkapuro, Tapiovaara ) on "design ja retro" osastolla.


Toimitamme tuotteita jatkuvasti ympäri Suomen postin, Matkahuollon ja Transpointin kautta. Myös Romuritarin omalla kalustolla  on tavaksi muodostunut  Joensuu - Mikkeli - Lahti - Helsinki matkailu n. 1 -2 kertaa kuukaudessa,  jolloin toimitamme vanhaa tavaraa kotiovelle edullisesti. Ilmoitamme tarkemmat jakeluviikot aina erikseen. 

 

Mitä antiikki on?

Tutkijat mieltävät antiikiksi kreikkalais-roomalaisen kulttuurin ja siihen liittyvät ilmiöt noin 500-luvulle jKr. Antiikkiesineiden keräily on yhtä vanhaa kuin historia. Jo arkaaisen ja klassisen ajan kreikkalaiset keräilivät ja kunnioittivat mykeneläisen ajan esineitä, joita pitivät sankareille, jopa jumalille kuuluneina. Temppeleihin koottiin sekä taloudelliselta arvoltaan, mutta myös tunnearvoltaan korvaamattomia taideaarteita, joita voitiin muuttaa rahaksi vain äärimmäisessä hädässä. (L. Nokela, Rakkaat vanhat tavarat. s. 9 )

Antiikkia harrastavat ymmärtävät antiikiksi 100 vuotta vanhat tavarat ja esineet. Ovatko sitten kaikki 100 vuotta vanhta tavarat antiikkia?  Hyvän antiikkiesineen arvoon vaikuttaa sen historia, kunto, aitous ja harvinaisuus.  Usein arkisenkin esineen, esim. huonekalun arvoon vaikuttaa sen alkuperä. Pohjanmaalla 1800-luvulla valmistetusta ja  alkuperäisväreissään olevasta sohvasta ollaan halukkaista maksamaan enemmän, kuin ulkomailta tuodusta vastaavasta. Kyse on myös oman kulttuuriperinnön säilyttämisestä ja arvostamisesta.

Huonekalut tulivat Suomeen 1500-luvulla. Tuon ajan antiikkihuonekalut  olivat kiinteitä, aivan kuten perinteisissä maalaistuvissa, joissa penkit kiertävät ympäri seiniä. Ensimmäiset irtotuolit tulivat kyseisen vuosisadan lopussa. Kaapit oli tarkoitettu astioille ja muut tavarat säilytettiin raudoitetuissa arkuissa, jotka ovat suosittuja sisustuselementtejä nykyäänkin. Ensimmäinen kirjallinen maininta sanasta ”antique” merkitsemässä antiikkia tai keräilyesinettä osuu samalle vuosisadalle.

Sisustamisessa ja keräilyssä ihmisiä on aina kiinnostanut uutuudet, mutta myös antiikki ja vanhat erikoiset huonekalut ja tavarat, joita kukaan ei ole aikaisemmin nähnyt. Mitä vanhempi ja erikoisempi esine, sitä nopeammin sille löytyy uusi koti. Kaiken perustana on ihmisten halu luoda persoonallinen koti ja erottuminen muista. Antiikki on toimiva keino siihen. Aikaisemmin tähän liittyi luokka-ajattelu, ylempien erottuminen alemmasta luokasta, mutta nykyisin halutaan oma persoonallinen tyyli. Vanhoina aikoina tyylimestareina, joita jäljiteltiin, olivat linnan hovit, nykyään trendit löytyvät  sisustuslehdistä ja ohjelmista. Tosin useat aviisit alkavat toistamaan itseään toistamisesta päästyään. Lehdissä esitellyissä kodeissa komeilevat samat Corbusiäärit ja munatuolit. Koti voi olla mielenkiintoinen ja persoonallinen ilman näitäkin klassikoitakin. Harvoilla niihin on varaakaan.

Rohkeuden puute sekoittaa uutta ja vanhaa tavaraa vaivaa kuitenkin edelleen kodin sisustajia, ehkä enemmän sitä iäkkäämpää väkeä. He ovat nähneet kalusteet alkuperäisessä ympäristössään, joten ehkä lievä konservatiivisuus vaivaa.

Alan harrastajat ovat kuitenkin yhä nuorempia. Kun itseäni antiikki alkoi kiinnostamaan ja aloitin varsinaisen vanhojen tavaroiden haalimisen 80-luvun puolivälissä, ei huutokaupoissa montaa vajaa parikymppistä näkynyt. Barokkisohvakalusto oli lievästi sanottuna poikkeava ratkaisu.

Nyt parikymppiset ovat aktiivisia ja mummon ja ukin antiikki kiinnostaa. He myös osaavat arvostaa vanhaa tavaraa. Tosin heillä löytyy rohkeutta sotkea sekaan myös toimisto- ja teollisuuskäyttöön tarkoitettuja kalusteita ja esineitä. Ulkomaiset lehdet avartavat, mutta lopullinen syy lienee myös matkustamisella, se kun avartaa ihmeellisesti tuota katsontakantaa. Mehupillinäkö muuttuukin panoraamaksi.


Vanhat tavarat talteen

Toki antiikkia, designia tai lasia kerätessään kannattaa kiinnittää huomiota hintaan, kuntoon ja laatuun. Vanhat tavarat ovat kuitenkin hyviä sijoituskohteita, sillä ajan kuluessa laadukkaan esineen arvo todennäköisemmin nousee kuin laskee.

Samoin harrastekeräilijän tulisi tehdä huolellinen pohdinta, tohdinko luopua esim. mummolle kuuluneesta peilipiirongista. Se ei ole rahalliselta arvoltaan ehkä suuren suuri, mutta tunnearvoltaan lähes korvaamaton. Kun perintökalleus myydään, ei antiikkikauppias valitettavasti maksa tuosta tunnearvosta, vaan ainoastaan siitä piirongista. Silloinkin arvo määräytyy kunnon, kysynnän ja valmistusmateriaalien mukaan.

Meille tarjotaan usein ”antiikkihuonekaluja” ostettavaksi.  Tutkittaessa kuitenkin osoittautuu, että huutokaupasta ostetut ”antiikkihuonekalut” ovat lastulevyrunkoisia ja viilutettuja 1950 – 70 luvun kalusteita. Käyttöhuonekaluina varsin mainioita, mutta arvo rahassa mitattuna on  melko vähäinen. Teollisen kauden kalusteista, lastulevystä huolimatta, löytyy herkullisesti muotoiltuja pöytiä kaappeja lipastoja ja tuoleja.  Sattuuhan samaan aikakauteen myös Suomen nimekkäimpien suunnittelijoiden esiinmarssi, Alvar Aalto etunenässä vanerista taivutettujen kalusteidensa kanssa.
Harrastajan kannalta nämä viilupintaiset ovat kuitenkin  haasteellisempia kuin umpipuiset, sillä viilupintaisen korjaaminen on aina hiukan konstikkaampaa.

 

Tutustu Antiikkiliike RomuRitarin tarjontaan.